""

maanantai 31. joulukuuta 2012

FLASHBACK


Heissan rakkaat lukijani! Tämän postauksen tarkoituksena olisi tehdä pieni yhteenveto tämän vuoden kohokohdista ja muisteklla menneitä aikoja.Tämä kuuluu nyt näihin massa postauksiin mutta mielestäni se kuuluu asiaan että muistelee mennyttä vuotta ja halusin tehdä tämän muistelun myös blogissani koska kun olen vanhempi on kivaa kun voin lukea omasta blogistaan mitä kaikkea on puuhaillut yhdessä postauksessa. Muutenkin oli tosi kivaa katsoa postauksia mitä olin tehnyt alkuvuodesta ja nähdä miten olen kehittynyt ja muuttunut ihmisenä. Ja uudet lukijani saavat yleiskatsastuksen siitä mitä elämässäni on tapahtunut. Olen itse todella tyytyväinen tähän vuoteen, voisin melkeinpä sanoa että tämä on ollut yksi parhaista vuosista mun elämässä! Tänä vuonna on ehtinyt tapahtua niin paljon hyviä ja uskomattomia asioita, mutta myös huonoja asioita. Onneksi huonot asiat ovat olleet niin pieniä että vain muutama niistä on jäänyt mieleen. Olen iloinen siitä että olen saanut kokea näin mahtavan ja unohtumattoman vuoden. Nyt voin sanoa mielestäni että viime vuoden uudenvuoden lupaukseni on toteutunut, nimittäin elää joka päivä täysillä ja elää hetkessä. Vaikka on ollut päiviä jolloin kaikki on tuntunut vaikealta olen silti löytänyt aina jotain positiivista, kuten se että minulla on hyvä perhe ja rakkaita ystäviä jotka ovat hankalina hetkinä aina tukenani. Kiitos siis teille että jaksatte huolehtia minusta vaikka se välillä voi tuntuukin vähän mahdottomalta. Nyt kertaan nopeesti kaikki asiat mitä ensimmäisenä tulee mieleen kun mietin mennyttä vuotta.
 
 
Eli olen matkustellut enemmän kuin yleensä, olen jostain uskmattomasta syystä löytänyt itseni mallimaailmasta, olen käynyt Amerikassa castingeissa, olen viettänyt parhaan kesän ikinä, olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin, olen oppinut arvostamaan enemmän niitä asioita mitä minulla on, olen oppinut puhumaan englantia paremmin, olen saanut ensimmäisen kerran 9 matikankokeesta yläasteella, olen käynyt rippikoulun, olen kirjoittanut blogia yli vuoden, olen viettänyt omia synttäreitäni parhaiden ystävieni seurassa, olen saanut sisustaa huoneeni vaaleanpunaisesta prinsessa huoneesta isomman teinitytön huoneeksi, olen oppinut juomaan kahvia, olen juhlinut liikaa, olen oppinut nauttimaan elämästä vaikka jotkut asiat ovat olleet huonosti, olen itkenyt itseni uniin, olen nauranut niin että vatsalihasten määrä on kaksinkertaistunut, olen ollut maailman ihanimpien ystävien seurassa, olen kokeillut sukeltamista happilaitteen kanssa, olen uinut delfiinien kanssa, olen käynyt Mexicossa ja Amerikassa ensimmäistä kertaa elämässäni, olen tuhlannut liikaa rahaa vaatteisiin, olen kuvannut kovalevyn täyteen, olen käynyt varmaan keskustan jokaisessa kahvilasa, olen oppinut säästämään rahaa, olen saanut töitä lapsenvahtina, tein töitä sisustusliikkeessä, olen mökkeillyt paljon, olen käynyt spassa, olen kilpaillut paljon heppani kanssa, olen voittanut kenttäkisoja, olen rakastanut, olen vihannut, olen oppinut pitämään parempaa huolta kehostani, olen laihtunut, olen itsevarmempi, olen löytänyt oman vaatetyylini, olen rakastunut valokuvaamiseen ja olen selvinnyt jopa maailmanlopusta! :D

Kokonaisuudessa ainoat negatiiviset asiat jotka tulevat nyt mieleen on se että olin melkein kuukauden kuumeessa ja sairastin angiinaa sekä tulirokkoa. Minun ja yhden parhaan ystäväni välit olivat hajota käsiin, mutta saimme kaikki selvitettyä ja olen iloinen etten menettänyt häntä! Minulle todettiin anemia noin kuukaus sitten ja nyt syön ällöttäviä rautatabletteja. En ole menettänyt ketään läheistä tänä vuonna eikä mitään muuta suurempaa mistä olisin surrut ole tapahtunut. Minusta tuntuu että tämä vuosi on ollut todellinen onnenvuosi enkä tiedä jos minulla tulee olemaan näin hyvää vuotta enään pitkään aikaan! Kiitos kaikille jotka olette tehneet vuodestani näin loistokkaan!

Ja kiitos kaikille lukijoilleni jotka tunnen ja en tunne, te olette syy siihen miksi minulla on inspiraatiota tallentamaan elämääni kuvina ja tekstinä, tekemään asioita mitä en välttämättä muuten tekisi, saatte minut uskomaan itseeni ja ylittämään itseni joka päivä, annatte minulle motivaatiota toteuttaa unelmiani ja teidän ansiosta olen päässyt jo alkuun yhden unelmani toteuttamisessa. En tiedä miten voisin kiittää teitä tarpeeksi mutta toivon että ymmärrätte että jokainen sivunkatselu päivässä on minulle hyvin merkittävä, jokainen pieni kommentti saa minut kuplimaan ilosta, ja jokainen lukija saa minut inspiroitrumaan entisestään kirjoittamaan parempaa ja monipuolisempaa blogia. Olette syy siihen miksi olen jaksanut näin pitkään ja toivottavasti inspiroitte minua jatkamaan vielä monta vuotta<3 HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

9 kommenttia:

  1. Ihana postaus :)) Tämä postaus kertoo sinusta paljon lisää :)), en kadu sitä hetkeä, kun vahingossa löysin blogisi sattumalta :) On ollut erittäin mukava lukea juttujasi ja olisi hauska tavata sinut joskus :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jenna<3 oikeesti jos joku kysyis et tiiänkö yhtään mun lukijan nimee nii sanoisin heti sun nimen! On nii kivaa ku on tämmösii vakkari lukijoita! Oot ihana:) ja kiitos!

      Poista
  2. Oii aivan ihanan tekstin olet kirjoittanut ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva et pidit, näin kerranki vaivaa ja kirjotin paljon enemmän js henkilökohtasist jutuis:)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Canon eos 1100 d mut nää kuvat on muokattu mun kännykäl instagramissa ja sit latasin ne bloggerii nii toi laatu kärsi vähän:/

      Poista
  4. sulla on kyl niin hyvä kroppa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oii kiitti, mut en voi samaistua mielipiteesees

      Poista