""

maanantai 10. maaliskuuta 2014

BECAUSE I'M HAPPY.

a5otsikkoa4
BECAUSE I'M HAPPY.

Tulin kertomaan nopeita kuulumisia vielä ennenkuin menen unten maille. Olen tällä hetkellä niin onnellinen että en edes tiedä miten voisin sanoin kuvata tunnettani! Viime viikko oli aivan mahtava. Kesätyöhaastatteluni meni tosi hyvin ja jäi sellanen fiilis että voisin saada työn, mutta he soittavat minulle ennen keskiviikkoa ja ilmoittavat jos olen saanut sen tai en. Luulin ensin että työ olisi puhelinmyynnin tapaista mutta kävikin ilmi että se ei ollut yhtään mitään sen tyylistä. Mun työtehtäviin kuuluisi olla Elixian standeillä Itiksessä ja Kampissa vuorotellen jakamassa flaijereita ja suostuttelemassa ihmisiä osallistumaan arvontaan. Jaan myös lappuja joilla pääsee kerran ilmaiseksi Elixialle. Saan myös työn kautta ilmaisen salikortin Elixialle! Tulen myöskin tutustuttamaan jokaisen asiakaan joka on ottanut salikortin mun kautta saliin. Näytän asiakkaille missä eri laitteet sijaitsevat, missä pukuhuone on jne, sekä motivoin heitä tulemaan uudestaan. En siis valmenna heitä vaan olen jokaisen asiakkaan kanssa noin 15-20min silloin kun he tulevat salille ensimmäistä kertaa. Olen tosi innoissani tästä mutta tosiaan en tiedä vielä jos saan työpaikkan hahaha! Mutta jos saan sen niin aloitan varmaan kuukauden sisällä vaikka sen piti alunperin olla vain kesätyö.

Mun asiakastapaaminen meni myös ihan loistavasti! He olivat kiinnostuneita musta ja alkoivat heti buukkailla mua Jukka Rintalan yksityisnäytökseen parin viikon päästä. Olin ihan shokissa heidän reaktiostaan mutta samalla olin niin iloinen että hymyilin koko matkan kotiin. Vihdoinkin tuntuu että mallin urani alkaa olemaan oikealla reitillä. Menen huomenna tapaamaan Jukkaa hänen liikkeeseensä koulun jälkeen, ja toivon niin paljon että pääsisin mukaan hänen näytökseen vaikka olen selkeästi isompi kuin muut mallit... kunpa joskus vain voisi jo kelvata. Olisi helpompi jos olisin jo mitoissa niin tietäisin ainakin että vika on minussa eikä kiloissa jos en työllistyisi. No mutta nyt onneksi kaikki näyttää valoisalta ja olen saanut taas lisää motivaatiota. Ilmoittelen miten Jukan näytöksen kanssa käy.

Tänään kävin siis kuvaamassa mun kaverin näytöstä Hair&Beauty messuilla Finlandia talolla. Oli kyllä upee näytös ja sain otettua onnistuneita kuvia! Välillä tuntuu että viihdyn paremmin kameran takana kuin sen edessä. Rakastan niin paljon valokuvaamista ja kuvien käsittelyä että voisin tehdä siitä ammatin! Laitan osan kuvista tänne blogiinkin kunhan saan ne ensin käsiteltyä.

Nyt on pakko nukkua joten öitä ja palaan taas pian!

13 kommenttia:

  1. ihana kuulla että viime aikoina on tapahtunut noinkin huippuja juttuja! Työpaikan löytäminen (ja tietysti mieluisen sellaisen) on aina huippu juttu! Varsinkin toi työ kuulostaa ihan super mahtavalta! Onnea tosi paljon ja tsemppiä sulle pidän peukut pystyssä että saisit paikan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos tosi paljon tsempistä on aina ihana kun kannustatte ja ootte positiivisia!<3

      Poista
  2. "Ja parasta työssä on se että saan kokeilla millaista on olla personal traineri sillä tulen ''valmentamaan'' jokaista asiakasta joka on ottanut salikortin mun kautta. Näytän asiakkaille laitteita ja kerron vähän mitä kannattaa tehdä sekä motivoin heitä." No huh, ei ole hyvää mainosta ko. salille, jos siellä kutsutaan personal trainereiksi jokaista flaijerien jakajaa... Myös toi laitteiden näyttäminen kuulostaa kyseenalaiselta - ainakin itse toivoisin, että kuntosaliperehdyttäjällä olis edes jonkinlaista koulutusta asioihin ja tietämystä ihmiskehosta ja sen toiminnasta ja vähän laajempaa näkemystä eri ikäisten ja erilaisten ihmisten treenaamisesta. Ei pelkästään tietoa miten laihduttaa mallinmittoihin kitudieetillä sekä kokemusta juoksumaton ja kuntopyörän käytöstä... ei millään pahalla sua kohtaan, mutta Elixialle en ainakaan tän jälkeen voi suositella ketään, jos siellä tosiaan toimitaan noin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii käsitit nyt ihan väärin! Selitin kyllä tosi epäselkeästi tuon mutta korjasin asian nyt tekstissä!

      ''Tulen myöskin tutustuttamaan jokaisen asiakaan joka on ottanut salikortin mun kautta saliin. Näytän asiakkaille missä eri laitteet sijaitsevat, missä pukuhuone on jne, sekä motivoin heitä tulemaan uudestaan. En siis valmenna heitä vaan olen jokaisen asiakkaan kanssa noin 15-20min silloin kun he tulevat salille ensimmäistä kertaa''

      eli siis en tarkoittanut että olisin heidän personal traineri, eihän mulla ole mitään koulutusta tai tietämystä ihmiskehosta muuta kuin se tieto mitä itse tarvitsen omaan treeniini. Elixialla on tosi hyvät ja osaavat personal trainerit ja muutenkin sali on hyvin ammattitaitoinen! Opastan heitä tyyliin että lämmittele ensin ja sitten jos haluavat treenata käsiä niin näytän missä laitteet löytyvät ja myöskin miten laitetta käyttää (siihen saan itse jonkun ensin näyttämään jotta en opastaisi vääriä tekniikoita) Pahoittelen että ilmaisin itseäni hyvin epäselvästi...

      Poista
    2. Ok, kiitos tarkennuksesta :)

      Poista
  3. Sairastut kyllä varmasti syömishäiriöön, nyt jo tunnet alemmuudentunnetta muita malleja kohtaan ja suret "liikakilojasi"... :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahah ehkä viimeinen asia joka voisi käydä minun kohdalle :D rakastan ruokaa enkä pysy dieetissä kahta viikkoa pidempään joten todennäköisempää on että lopetan mallinhommat ja dieetit jos tämä jatkuu vielä pitkään:)

      Poista
  4. Ihan super kivalta kuulostaa toi sun työ ja ihan varmasti pääset siihen näytökseen! Olet upea usko vain itseesi :)

    VastaaPoista
  5. Tsemppii! Paljon oot pitkä ja paljonko painat tällä hetkellä? Ja mikä sun tavote paino on?

    VastaaPoista
  6. Hei pistitkö sä mulle s-postia?:) Pakko tarkistaa, kun koskaan ei tiedä mitä jotkut keksii :D

    VastaaPoista