""

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Shooting.

Untitled
  Untitled
Kuvia viime viikon kuvauksesta Fotonokassa ^
UntitledUntitled
Pari kuvaa eilisen kuvauksista Sara Konen Photographyn  kanssa.

Heitän tänne taas jotain turhia behind the scenes kuvia viime viikon kuvauksesta jossa kuvattiin ylppärimekkoja. Kuvaus oli Fotonokassa ja me kuvattiin aamu yhdeksästä yhteen. Kuvat tulevat yhdelle melko isolle suomalaiselle firmalle käyttöön joten saatatte löytää kuviani lehtien takakansista/postimainoksista/näyteikkunoissa jne. En oiken itsekään tiedä vielä mihin kuvia käytetään tarkalleen. Kuvaus oli kuitenkin tosi kiva sillä tämä oli ihan selvä katalogikuvaus joka on vähän erilaisempi kuin mihin olen tottunut. Toivon että kuvista tuli onnistuneet! Viimeisenä pari kuvaa eilisen kuvauksista. Kuvattiin Musiikkitalon sekä Kiasman edustalla todella editorial henkistä. Kuvattiin myös Eduskuntatalon rappusilla vähän enemmän classy lookki. Sara on kyllä niin hyvä kuvaaja ja hänen kanssaan on aina yhtä kivaa työskennellä! Mukana oli myös toinen kuvaaja, Alegre Priscik.

Kävin tänään mittauksessa toimistolla ja centit eivät tahdo lähteä millään. Olen noudattanut dieettiä tosi tarkasti ja urheillut hulluna. Juoksin esim tässä joku päivä sitten 20km sillä halusin juosta paremman tuloksen kuin viime kesänä kun juoksin 18km. Ratsastan melkein päivittäin ja cheatmealeja on ollut vain harvoin. Nyt sain kuitenkin uuden dieetin joka on vielä tiukempi sillä tässä on taas mennyt 4 viikkoa viime mittauksesta, mikä tarkoittaa että pariisiin on enään 5 viikkoa! (samoin kesälomaan joten pitäisi olla rantakunnossakin silloin) Vedän nyt nää viimeset viikot hirveellä tsempillä ja yritän saada mahdollisimman paljon tulosta aikaiseksi. Olen juuri purkittanut parin päivän ruoat ja pakkaillut laukkuun vähän eväitä jotta pystyn noudattamaan dieettiä tarkalleen.

Huomenna kuvaan vihdoinkin uuden takkini Sheinsidelta! Joten asupostausta on tulossa lähipäivinä. Öitä!


3 kommenttia:

  1. onks viivil tai jollain muulla meiän koulust blogii?

    VastaaPoista
  2. Pysy uskollisena myös omalle terveydelles, ihmistä ei oo suunniteltu menettämään senttejä ihan tajutonta vauhtia. Itse olen, tai pitäisi varmaan sanoa olin, malli. Olemme tavanneetkin. Jouduin kuukausi sitten lopettamaan anoreksian takia. Ja kun luen tätä postaustasi, mulle tulee tosi vahvasti mieleen omat mietteeni viime keväältä/kesältä. Juoksin puolimaratoneja miinuskaloreilla kuuntelematta sitä ääntä mun sisällä, etten jaksa. Dieetti vaihtui aina ankarasta ankarampaan, lopulta käytännössä olemattomaksi. Nyt kärsin mm. vaarallisen alhaisesta leposykkeestä, lihasten surkastumisesta ja parantumishaluista huolimatta jatkuvasta sairauden kierteestä. Tiedän kyllä hyvin mallimaailman vaatimukset, mutta ethän tule tälle puolelle rajaa ; ( olet siihen liian upea!

    VastaaPoista
  3. mikset vastaa kaikkiin kommentteihin? :(

    VastaaPoista