""

tiistai 22. heinäkuuta 2014

LAPINLAHTI EVENTING & ABOUT MY HOBBY

LAP18lap2lap5lap8lap7lap3lap1lap10lap4lap6lap13lap15lap17lap14lap9lap12
(Viimeinen kuvakollaasi on Niinisalon kenttäkilpailuista pari viikkoa sitten)

Olin siis Lapinlahdessa viime viikonloppuna kisoissa ja siellä meni taas tosi hyvin! Olin yhdeksäs vaikka mun kouluosuus meni ihan surkeesti sillä jouduin ratsastamaan maneesissa jossa Lucky jännitty ja sain vain 62 % kouluohjelmasta. Rataesteet meni puhtaasti, samoin maasto vain parilla aikavirheellä. Oli mahtava viikonloppu kun pääsin viettämään sitä hyvän ystäväni Jennin kanssa joka myös kisasi siellä. Vaikka ajomatka oli 7h ja olin kuolla kun kaikki paikat puutuivat moneen kertaan, reissu oli sen arvoinen!

Heipps! Että tälläistä mä sitten puuhailen aina silloin kun en ota asukuvia tai valmistaudu näytöksiin, aika erillaista, mutta se on hyvä sillä elämässä pitää olla harrastuksia jotka tasapainottavat toisiaan. Tulisin hulluksi jos pitäisi kokoajan elää tässä ''pinnallisessa maailmassa'' kun kaikessa on kyse vain ulkonäöstä. Vaikka mä rakastan vaatteita, meikkaamista, hiustenlaittoa jne niin siitä on pakko ottaa taukoa välillä. On ihanaa että minulla on paikka missä voin olla ilman meikkiä, epämukavia trendivaatteita, hiusväsäyksiä jne. Mulla on jotain missä voin olla hyvä, voin onnistua ja tuntea itsevarmuutta vaikka näyttäisin kuinka karmealta, sillä tässä harrastuksessa kyse ei ole sinusta vaan sun hevosesta! Tottakai kisoissa pitää pukeutua sääntöjen mukaisesti hienoon kisatakkiin jne, mutta pääasia on kuitenkin se hevonen ja miten se suorittaa.

 Mä oon ratsastanu koko ikäni, kyllä olin yksi vuotiaana jo hevosen selässä niin että äiti piti kiinni ja mua talutettiin ympyrällä pienellä ponilla. Mä olin hirveän rauhaton sekä hyperaktiivinen pienenä joten mä en voinut oikein harrastaa mitään vauva jumppaa sillä mä olisin hävinnyt salista kolmessa sekunnissa kun en osannut olla paikallaan.  Mä huusin koko ajan eikä äiti oikein tiennyt mitä tehdä mulle. Äiti on aina rakastanut eläimiä ja ratsastanut pienenä sen verran kun viikkorahoillaan pysty. Hän joutui kuitenkin lopettamaan sen työn ja perheen takia. Hänelle on kuitenkin ollut aina tärkeää että minä ja mun sisko totutaan eläimiin pienestä pitäen sillä eläinten kanssa oleminen on hyvää terapiaa lapsille. Joten kun hän sitten vei tämän huutavan kauhukakaran tallille eräänä päivänä, hän huomasi että tämä kauhukakara muuttui aivan toiseksi lapseksi hevosten läheisyydessä. Ainoa paikka missä olin hiljaa oli hevosen selässä. Olin rauhallinen, iloinen ja innostunut enkä pelännyt. Näin äiti alkoi sitten hyödyntämään tätä ja aloinkin käymään tallilla yhä useammin.

Muutaman vuoden päästä tilanne muuttui sellaiseksi että mua ei enään saanut pois tallilta. Mä aloin hoitaa heppoja Karlviikissä ja pikkuhiljaa siirryin aina parempaan ratsastusryhmään. Yhtäkkiä olin jo kouluikäinen ja kohtapuolin mulla oli jo oma hevonen. Mun ja mun äidin eka heppa oli tosi iso ja kiltti. Monet ihmetteli miten mä pysyin sellasen elefantin kyydissä, mutta siellä mä vain keikuin ongelmitta. Meillä oli tää heppa aika monta vuotta, olin muistaakseni 13 kun se jouduttiin lopettamaan. En ole koskaan menettänyt läheistä ihmistä muuta kuin ihan pienenä, mutta en muista siitä mitään, joten ajatus siitä että tietoisesti antaa jonkun viedä pois sulle niin äärettömän tärkeän asia oli kuvottavaa. Ei sitä voinut käsittää että se vain sekunnissa olisi poissa, eikä enään koskaan tulisi takaisin. Ja hirveintä oli ajatus siitä että hevonen ei edes itse tiennyt mitä tapahtuu, se vain luulee pääsevänsä laitumelle juoksentelemaan varsansa kanssa eikä voinut aavistaakaan että sen aika tulisi loppumaan seuraavan 10 minuutin sisällä. Se katsoo viattomasti silmiin eikä ymmärrä miksi kaikki itkevät. En itse voinut olla mukana kun hänet lopetettiin mutta äiti sen sijaan talutti sen laitumelle johon se myös haudattiin. Täytyi vain ajatella että se olisi paremmassa paikassa nyt.

 Olin murtunut viikkoja enkä vieläkään osaa  oikein käsitellä asiaa. Koska me tiedettiin että tämä tulisi lopettaa sen jalkavaivojen takia ennemmin tai myöhemmin me päätettiin teetättää sille varsa joka syntyi terveenä neljä vuotta sitten. Varsan nimeksi tuli Tikru (My Cachet) jonka keksin ihan itse silloin. Tikru on meillä vieläkin ja se muistuttaa äitiään tosi paljon! Mä ostin nykyisen kisaheppani, Luckyn aika pian edellisen hevosen kuoleman jälkeen. Ja siinä välissä mulla oli ollut yks esteheppa joka mm reväytti selkänsä karatessaan tallinpihalla. Meillä on tämä heppa vieläkin mutta äiti ratsastelee sillä pääosin.

  Lucky on upea hevonen joka todellakin oli ollut onnekas kun valmentajani löysi sen vuosia sitten pahoinpideltynä, luurankona tallin nurkasta. Lucky tuli Eriksnäsiin ja sai piakkoon hyvän omistajan joka huolehti siitä että se sai hyvin ruokaa ja alkoi luottamaan ihmisiin. Silloin Lucky myös tutustui kenttäratsastukseen ja se osoittautui täydelliseksi lajiksi sille hepalle. Lucky rakastaa maastoesteitä eikä halua pysyä lapasessa kun lähettäjä laskee sekuntteja alas ennen maastostarttia. Ei voisi uskoa että se on sama hevonen kuin mitä se oli kun se tuli suomeen. Vaikka Lucky ei ole mikään kallein ja hienoin hevonen markkinoilla me ollaan pärjätty sen kanssa tosi hyvin! Ollaan sijoitutta lähes joka kisassa nykyään. Ei luckysta ole kansainväliseksi huippu ratsuksi kisaamaan kahta tähteä mutta se riittää mulle ihan hyvin toistaiseksi kisaamaan junnujen SM tasolla.

 Vaikka ratsastus tuntuu välillä todella pitkävetiseltä niin kun todellisuus iskee siitä että möisin  Luckyn oikeasti, niin alan miettimään kahdesti. Haluanko lopettaa rakkaan harrastuksen juuri kun alkaa sujumaan? Pystyisinkö elämään ilman että kävisin tallilla kun en edes muista milloin olisin pitänyt pidempää taukoa? Ratsastus on jo elämäntapa ja olen saanut paljon ystäviä sekä kotitallilta että ympäri suomea joita en myöskään näkisi enään välttämättä koskaan. Mutta mun elämä on tullut sellaiseen vaiheeseen että on tehtävä päätöksiä sillä mä haluan kuitenkin matkustaa ulkomaille, (menen ehkä jopa moneksi kuukaudeksi ulkomaille ensi lukuvuonna) mitä sitten teen hevosten kanssa? Haluan muutenkin muuttaa ruotsiin opiskelemaan lukion jälkeen ja mulla ei tosiaan ole rahaa/aikaa ylläpitää hevosta siellä. Mä en myöskään halua tähdätä huipulle tässä lajissa vaan ihan harrastaminen riittää joten en myöskään voi heittää hukkaan mahdollisuuksiani päästä ulkomaille nyt. Tiedän että joudun lopettamaan jossain vaiheessa, ja että tulen joutumaan luopumaan taas yhdestä rakkaasta asiasta elämässäni. Mutta nämä kaikki vuodet ovat opettaneet minulle niin paljon sekä antaneet ihania muistoja jotka muistan koko elämäni, niin saan olla kiitollinen siitä että minulla on ollut mahdollisuus harrastaa näin hienoa harrastusta näinkin kauan. Kunnes se päivä koittaa että näen Luckyn menevän traikussa jollekin toiselle joka osaa arvostaa sitä yhtä paljon kuin minä, yritän ottaa kaiken irti ja olla miettimättä sitä sillä murehtiminen ei auta. Kaikki loppuu aikanaan vaikka ei haluaisi mutta sen kanssa on vain elettävä. Ja kaiken loppu on jonkun muun alku, on vain ajateltava niin :)


13 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja kiinnostava vaikka itse en ole koskaan ollut mikään heppatyttö niin tää teksti kyllä lämmitti mieltä. Kirjoitit tosi kauniisti ja tekstistä huomasi että asia josta kirjotit on sulle tärkeä. Oli muutenki tosi kiva lukea sun elämän "toisesta puolesta" mallijuttujen ohella. Kuvatkin oli tosi onnistuneita:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuntuu tosi kivalta kuulla että tälläiset postaukset miellyttävät sillä itse kirjoittelen mielelläni tälläisiä juttuja kun ne ovat suuri osa elämääni. Luulin että kukkan ei jaksaisi edes lukea tekstiä mutta olen iloinen että edes jotkut jaksavat sillä kirjoitin ensimmäistä kertaa herkemmästä aiheesta ja päästin teidät ns mun ulkokuoren alle. Pelkäsin kirjoittaa ''avautumis postausta'' sillä en tiennyt miten reagoitte mutta ehkä uskallan jatkossakin kirjoittaa vähän hankalemmistakin asioista eikä aina vain niistä hyvistä päivistä :)

      Poista
  2. voisitko tehä tallin esittely-postauksen? ja samalla heppojen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en mä valitettavasti voi kuvata toisten hevosia ja tallia ilman lupaa:(

      Poista
  3. Vastaukset
    1. kiitos! Sain kaiken vihdoinkin kakistettua ulos :D

      Poista
  4. Onko toi hevosta kasteleva sun sisko? Aivan samannäköisiä ainakin olette!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on haha! Kiitos, hän on vain parempi versio minusta :)

      Poista
  5. Kaunista tekstiä ja huomaa että olet äärettömän eläinrakas ihminen :) Ihana ja vaihteeksi erilainen postaus.

    VastaaPoista
  6. aivan mukavaa nähdä rennompia postauksia missä sulla on oikea hymykin eikä sitä mallifeissiä x)

    VastaaPoista
  7. ihana postaus! toi tekstikin oli tosi iisi lukee loppuu vaikka monesti blogeissa tökkii pitkät tekstit mut toi oli varmaa nii sujuvasti kirjotettu :-) ois kiva joskus saaha jotain kuvaa teidän omista kaikista hevosista ja nimiä niille?

    VastaaPoista