""

lauantai 2. kesäkuuta 2012

What a day!!

Heippa kaikille! Sori ett on nyt taas jäänyt vähän tää postailu viime aikoina. Mulla on ollut kone arestissa joten en ole päässyt lataamaan kuvia. Ja sitäpaitsi olen ollut niin väsynyt että olen nukahtanut joka päivä sohvalle kun olen tullut koulusta kotiin niin en olisi edes jaksanut kirjottaa mitään postausta. Mutta nyt kun on kesäloma(!!!!!!) niin jaksoin taas raahautua tänne koneen ääreen.
Eli käytiin perjantaina koko kahdeksannen luokan kanssa Karjaalla luokkaretkellä. Me mentiin semmoseen paikkaan kun Meltolan seikkailurata jossa oli kaiken maailman aktiviteettiä, mm pyörivällä tukilla kävelyä jättikeinu ja paljon muuta.
Bussimatka alkoi hyvin. Siinä rauhassa rupateltiin ja pidettiin seuraa toisillemme noin puolisen tuntia kunnes...
Pojat päättivät levittää vähän aromeja koko bussiin... Näin me sitten ajettiin loppumatka. Kaikki tulivat kuitenkin hengissä perille! :D
Perillä meidät jaettiin 10 hengen ryhmiin joissa me olisimme koko päivän ja tehtäisiin yhdessä eri tehtäviä.
Hienot urheilukengät meillä, eikö? ;)
Ekaks me mentiin semmoselle pyörivälle tukille jossa oli tarkoitus päästä tukin päästä päähän tippumatta. Mä selvisin siitä! Täytyy myöntää että näytettiin kaikki niin hehkeiltä eräjormilta nuo valjaat ja kypärät päällä! :)
 Sitten mentiin Teamwork:iin. Siinä meidän piti mm hiihtää viiden hengen suksilla, mennä koko joukkue laatikoitten avulla pisteestä A pisteeseen ja nostaa pari puupölkkyä koukun avulla joka oli kiinni viidessä narussa josta kaikki piti kiinni.
Sitten mentiin grillaamaan makkaraa ja syömään eväitä. Oli tosi kiva olla koko kahdeksannen luokka kasassa ja jutella kaikesta vikaa kertaa ennen kesälomaa.
Sitten pääsin ampumaan vähän tommosilla värikuula pyssyillä, jos niitä voi kutsuu sillä nimellä. Osuin neljään tauluun viidestä joten olin kait aika pro ;)
Sitten sain kiivetä ylös tikkaita pitkin puitten latvoihin. Oli tosi pelottavaa kun tikkaat heilu ja kun sieltä ylhäältä asti piti hyppää alas niin että piti vaan kiinni tuosta liinasta. Siinä sitten sai vain rukoilla että se kestäisi. Tuntui ihan vaan pikkasen mahassa!

Toisessa kuvassa piti kiivetä autonrenkaita pitkin noin 50 metriä yhdestä puunlatvasta toiseen. Se ei ollut niin vaikeeta ja pelottavaa tikkaitten jälkeen mutta kyllä se tuntui mahassa kun piti hyppää sieltäkin alas.
Ja viimeinen ''laite'' jossa meidän piti käydä oli jätti keinu. Siinä piti seisoa tuommoisessa vaunussa johon sut kiinnitettiin valjailla. Sitten se hinas sut ylös niin että maha osoitti maata kohti ja sitten avustaja laski kolmeen ja  painoi nappia´niin että keinu lähti tosi kovaa keinumaan. Oli kyllä aika hurjaa!  
Kotimatka sujui hyvin. Mutta säälin kyllä Yashaa kun joutui kärsimään aromeista vähän lähempää kuin me muut :D

Hyvää kesää kaikille ♥




6 kommenttia:

  1. Olipas todella mukavan näköinen paikka, voisi itsekin olla kiva mennä kaveriporukalla!! :) Kiitos vinkistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olehyvä vain, kannattaa mennä! me ei päästy kokeilemaan kaikkia juttuja koska aika ei riittänyt mutta jos varaatte kokopäivän niin varmasti pääsette kokeilemaan kaikkea :D

      Poista
  2. *perjantai eikä torstai :)

    VastaaPoista