""

lauantai 14. joulukuuta 2013

fanniotsikkoblogg2blogg4blogg5blogg3bloggblogg1blogg7blogg6
Behind the camera: Linda Ekroth Model: Fanni Säteri/Fondi

Tänään ajattelin tehdä hieman erillaisemman postauksen. Olette aina tottuneet näkemään minut kameran edessä joten nyt ajattelinkin näyttää teille millaista työtä saan aikaiseksi kameran toisella puolella. Olen aina tykännyt valokuvaamisesta vaikka itse viihdyn paremmpin kameran edessä. Yleensä en tykkää valokuvaa kunnolla suomessa mitään maisemia jne, mutta ihmisten valokuvaaminen on aina ollut kivaa. Mun kaveri Fanni on jo pitkään tarvinnut portfolio kuvia joten oli hyvä idea antaa mun valokuvaa sen sijaan että maksaisi satoja euroja ammattivalokuvaajan kuvista (jotka ei aina ole edes hintansta laatuset). Itse kuvasin Canon D 600 kameralla ihan perus objektiivilla joka tulee kameran mukana. Me kuvattiin eilen koulun jälkeen vähän mutta tänään me varattiin koko päivä kuvauksille. Me aloitettiin meikki klo. 12 kluuvissa. Tein ensin hänelle neutraalimmat ja luonnollisemman meikin jonka kanssa me otettiin kuvia harmaan poolopaidan kanssa. Sitten me mentiin takaisin kluuviin ja tein hänelle vahvemmat silmämeikit ja hän vaihtoi mustaan mekkoon. Me kuvattiin tuomionkirkolla joka oli melkein meidän ainoa vaihtoehto koska päivälläkin oli niin hämärää ettei valoa meinannut löytyä tarpeeksi mistään. Oli tosi hauskaa olla kerrankin kameran toisella puolella sillä kun osaa olla tällä puolella kameraa siitä on paljon hyötyä sitten kun pitää olla taas kameran edessä. Oli hauskaa kun ihmiset jäivät katsomaan kuvausta ja ottivat kuvia. Fanni kuitenkin sinnitteli hyvin -5:ssä asteessa loppuun asti ja lopulliset kuvat olivat upeita!

6 kommenttia:

  1. Vau en tiennykään että osaat kuvata näin hyvin! tuo Fanni on kyllä aivan upea!

    VastaaPoista
  2. Nämä kuvat todellakin osoittaa sen, että hyvä kuvaaja ei ole kiinni kamerasta! Välillä kuulee puhuttavan, että perus kittiobjektiivilla ei tee yhtään mitään yms... mutta vautsiwau, niinhän sillä taitava kuvaaja loihtii uskomattomia kuvia! :)

    VastaaPoista
  3. kulmakarvat pilaa muuten täydellisen kokonaisuuden. ei ollenkaan hyvä.

    VastaaPoista
  4. upee fanni <3 on kyl tosi kunnioitettavaa sulta osata meikata, kuvata, muokata kuvia näin hyvin sekä vielä toimii itekki mallina!

    VastaaPoista
  5. Eihän toi ees oo fondin listoilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. fanni on perjaatees lisoilla jo mut ne kuvat ei oo laitettu niide sivuille kosk fannin pitää lähettää ne niille ensin:)

      Poista