""

perjantai 31. tammikuuta 2014

FIT19fit17

fit7
Tämä postaus on todella henkilökohtainen ja mietin pitkään jos teen tämän. Paljastan nyt siis miten pudotan painoa tällä hetkellä. Kerron myös mittani sekä painoni joista en tykkää yleensä puhua. Toivon että en saa liikaa kritiikkiä siitä että olen dieetillä vaikka olen jo normaalipainoinen jne. Mallintöissä on erilaiset kriteerit ja olen valmis tekemään töitä saavuttaakseni vaaditut mitat. En yritä kannustaa ketään laihtumiseen, enkä suosittele sitä todellakaan kenellekään näin nuorelle joka on normaalipainoinen. Tätä oltiin kuitenkin toivottu joten saatte mitä halusitte.fit10
Olen aloittanut vähän yli viikko sitten dieetin joka perustuu siihen että eri ravintoaineet jaetaan eri päiville. Dieetti on turvallinen, helppo eikä siinä tarvitse näännyttää itseään! Siksi ajattelin itsekin kokeilla. Dieetillä voi laihtua jopa 1-2kg viikossa ilman että urheilee, itse olen urheillut joka päivä kahden viikon ajan (tehnyt cardiota salilla vähintään puolitoista tuntia) ja syönyt dieetin mukaisesti, ja olen laihtunut yhteensä noin 2kg. Dieettiä on helppo noudattaa ja nyt kun olen löytänyt reseptejä jotka ovat terveellisiä sekä helpottavat makeanhimoa, niin dieetissä on vielä helpompi pysyä. Syy miksi aloitin dieetin on koska tulen tekemään paljon näytöksiä keväällä ja toukokuussa minulla on Pariisin castingmatka. Tulen käymään toimistolla mittauksissa parin viikon välein joten parasta olisi että tuloksia alkaisi myös näkyä.
fit11
Tältä kroppani näyttää tällä hetkellä. Mitat ovat: rinta 83cm, vyötärö 65cm ja lantio 94cm. Painoin 70,1kg ennen dieettiä, nyt painan 67,7 kg. Tavoite on saada vyötärö 62cm ja lantio alle 90cm. Otan samanlaiset kuvat kuukauden päästä niin sitten voin verrata.fit12
RAHKAA, MARJOJA&HEDELMIÄ (välipala/aamiainen/iltapala. kestää 5min)
- lisää rasvatonta vaniljarahkaa noin 4 ruokalusikallista pohjalle
- lisää marjoja kuten vadelmaa, mustikkaa, mansikkaa jne.
- lisää hedelmiä makusi mukaan. Itse tykkään vaniljarahkan sekä cantaloupe melonin makuyhdistelmästä. Lisään yleensä rahkan päälle sitä, vadelmia, kiwiä, banaania ja mustikkaa.
- voit myös lisätä mysliä maun mukaan
- päälle voi laittaa vähän hunajaa jos käyttää esimerkiksi maustamatonta rahkaa

fit2
BANAANILETUT (aamiainen/jälkiruoka/välipala kestää alle 10min)
- 2 kananmunaa
- yksi banaani
- 1/4 dl kaurahiutaleita
- sekoita kaikki tehosekoittimella kunnes siitä tulee tasaista
- kaada pannulle taikinaa niin että letuista tulee noin 7cm halkaisijalta
- paista pari minuuttia molempia puolia
- lisää hunajaa sekä marjoja valmiiden lettujen päälle
fit3

DAY1: Fruit day. Ensimmäisenä päivänä saa syödä vain hedelmiä mutta niitä saa syödä niin paljon kuin haluaa. Itse syön ammulla smoothieta, laukkuun otan mukaan mandariineja, viinirypäleitä, omenan, meloninpaljoja ja kuivatettua mangoa. Niitä napostelen päivän mittaan. Koulun jälkeen menen salille treenaamaan vähintään puoleksi toista tunniksi. Treenaan crosstrainerilla tunnin samalla kun katson Gossip Girl-sarjaa :D Siinä palaa noin 620kcal. Sitten pyöräilen 30min ja sen jälkeen juoksen/kävelen 30min. Tämän jälkeen teen vatsalihassarjoja jos jaksan. treenin jälkeen juon smoothien (kaupasta ostetun). Kotona teen marjasekoituksen mansikoista, mustikoista ja vadelmista. Sulatan ne mikrossa käden lämpöisiksi. Illalla menen yleensä tallille jonka jälkeen syön vähän mielen mukaan marjoja ja hedelmiä. Jos haluan jotain täyttävämpää syön yleensä avokadoa sitruunamehun kanssa.

DAY2: Vegetable day. Toisena päivänä saa syödä vain vihanneksia ja juureksia. Itse syön aamulla porkkanaa, paprikaa, tomaattia, kurkkua hakattuina pieniksi ja päälle laitan hieman pippuria sekä oliiviöljyä. Evääksi otan mukaan pilkottua porkkanaa, kurkkua ja paprikaa sekä pienen salaatin jonka teen aamulla. Koulussa syön salaattia sekä vihanneksia jos niitä sattuu olemaan. Salilla treenaan samalla tavalla kuin ensimmäisenä päivänä. Salin jälkeen tulen kotiin ja syön paistettuja pakastevihanneksia. Illalla syön tomaattisalaatin johon pilkon sipulia, tomaattia, ruohosipulia, paistettua valkosipulinkynttä sekä punaista paprikaa.

DAY3: Fruits&Vegetables. Kolmantena päivänä syön joka toisen aterian hedelmiä/marjoja ja joka toisen kasviksia. Aamulla syön hedelmiä, päivällä salaattia, sitten taas hedelmiä, illalliseksi vihanneksia ja iltapalaksi marjoja.

DAY4: Protein day. Neljäntenä päivänä syön enimmäkseen proteiinia. Syön rahkaa, kananmunia, kanaa, raejuustoa ja juon maitoa. Proteiinin kanssa syön kasviksia. Illallisella syön myös ruisleipää.

DAY5: Rice and vegetables. Aloitan päivän taas kasviksilla. Syön ruskeeta riisiä koulun jälkeen keitettyjen kasvisten kanssa. Syön myös riisiä illemmalla tomaattien kanssa. Välipalaksi syön smoothieita.

DAY6: Everything. Kuudentena päivänä saa syödä kaikkea mitä on syöyt aiemmin viikolla. Saa siis syödä hedelmiä, marjoja, proteiinia, kasviksia jne. Itse pidän tämän päivän ''herkkupäivänä'' ja syön esim banaanilettuja, rahkoja, mysliä tai jotain muuta joka poistaa makeanhimon. Näin jaksan taas syödä dieetin mukaisesti viikon.

DAY7: Fruits&Vegetables. ^

36 kommenttia:

  1. Hurjasti tsemppiä dieettiin! Aika rankalta näyttää, mutta uskon että kun dieetti lähtee rullaamaan, niin keho sopeutuu. Varo vaan, ettei mene yli tuo painonpudotus. Jossain vaiheessa ihminen helposti sokaistuu ja raja kauniin vartalon ja sairaalloisen laihuuden välillä sumenee. Hienoa, että tavoittelet unelmiasi ja toivotankin hurjasti onnea Pariisin castingeihin. Toivottaasti pystyt pudottamaan painoa juuri sen oikean määrän. Mulla on kanssa dieetti nyt menossa ja tiedän, että joinain päivinä on todella rankkaa (vaikka vähän eri tyyppinen dieetti onkin kyseessä) mutta niiden kilojen lähtö motivoi mua ainakin ihan hirveästi! Tsemppiä sulle jatkoon, oot upea nainen Linda! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä olen kyllä varuillaan painon kanssa ettei mene yli, perheeni tukee minua ja puuttuvat kyllä asiaan jos on tarve :) Tsemppiä sullekin sun dieettiin! Seurailen sun kehittymistä blogis kautta:)

      Poista
  2. Hyvältä kuulostaa!:-) oletko ajatellut, mistä saat esimerkiksi samoja aineita kun voissa on? Ilman niitä näkö alkaa heiketä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. syön kyllä tummaa leipää ja sen päälle laitan margariiniä, käytän myös paljon kasvisöljyjä ruuanlaitossa:)

      Poista
  3. Aluksi olin että herrajumala, eihän sun kokosen naisen tarvitse laihduttaa, mutta kun luin noista mallintöistä ja sun täytyy päästä sopiviin mittoihin niin ymmärsin. en oo koskaan kuullutkaan tollasesta dietistä mutta aika hienoa että oot ryhtynyt :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha :D niin no viihyn itsekkin paremmin kropassani jos saan sen pari kiloa pois:)

      Poista
  4. Entä minkä pitunen oot? :0

    VastaaPoista
  5. Mistä kohtaa toi lantionympärys mitataan? Onko se siitä ihan suurimmasta kohdasta pepun päältä vai vähän ylempää? Tsemppiä dieettiin vaikka se vähän vaativalta näyttääkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. rumasti sanoen ''perseen leveimmästä kohdasta'' eli siitä mistä saat isoimman mitan :) ja kiitos!

      Poista
  6. Musta tuntuu siltä, että sun kroppa on luonnostaan semmonen, äh miten sen nyt sanois, jykevä? Siis ei semmone siro, hento. Tuntuu että et sä hirveesti saa ittees muutettua, koska sun ruumiinrakenne on mikä on. Noh, en tiedä mut tsemppiä mallinuralle joka tapauksessa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no huhuh, miten ees joku kehtaa tulla noin laittaa. Mun mielestä kovalla työllä aivan varmasti pääset mallinmittoihin, älä anna kuitenkaan mallimaailman tuhota sua (tällä tarkotan ettei mee laihduttaminen yli yms) Tsemppiä kovasti diettiin, rankalta näyttää! Ja unohdinkin sanota, etää nostan hattua että uskalsit tälläsen postauksen tehdä!!

      Poista
    2. ano1: olet sinäänsä ihan oikeassa siinä että luustoni ei ole mikään mailman siroin luonnostaan. Sille en voi tehdä mitään vaikka laihduttaisin kuina. Mutta tiedän paljon menestyneitä malleja joilla on vähän isompi luuso, jotkut suovivat sen tyyppisä ja jotkut taas enemmän kukkakepin näköisiä malleja. Varmaankin minulla olisi parempi mahdollisuus menestyä jos olisin luustoltani kukkakeppi mutta koska en ole niin itkeminen ei auta. Ainoa asia joka auttaa on se että teen sen minkä pystyn asialle. Mallitoimistoni uskoo että minussa on potentiaalia ja he ovat tehneet töitä erillaisten mallien kanssa jo vosia, joten jos minulla ei olisi mitään mahdollisuuksia en usko että he laittaisivat aikaansa minuun näin paljon. (käyn toimistolla siis mittauksissa säännöllisesti, he suunnittelevat tulevaisuuttani ja tarjoaa minua mahdollisimman monille asiakkaille, lähtevät ulkomaille minun ja parin muun kanss vain siksi että pääsisimme työllistymään ulkomailla, sillä he uskovat meihin) Tämä on ollut suurin unelmani jo kauan ja en aio luovuttaa sitä siksi että en ole synnynnäisesti valmis malli. Jos en työllisty niin en työllisty, mutta sitten en ainakaan voi katua sitä että en olisi yrittänyt. Katson nyt kuinka pitkälle pääsen mutta olen täysin tietoinen ja varautunut siihen että en mensty.

      Ano2: kiitos tuesta olen samaa mieltä!

      Poista
  7. Tiesitkö että hedelmissä on hurjasti sokeria ja sen takia niitä ei suositella syötäväksi suuria määriä? Kuulostaa aika kummalliselta tuo sun dieetti... Et saa melkein yhtään proteiinia muutakuin neljäntenä päivänä. Proteiini on tärkeää laihdutuksessa ja hiilareiden määrää sen sijaan kannattaa välttää. Tällä hetkellä tuo sun ruokavalio on suurimmaksi osaksi proteiinia. Kannattaisi ehkä harkita ammattilaisen tekemää dieettiä... Mistä olet tuon nykyisen dieetin löytänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. löysin tämän netistä ja ajattelin kokeilla. En tarvitse proteiinia paljoa sillä tavoitteena on että lihakseni eivät kasvaisi yhtään vaan pienenisivät. Suuri osa centtimetreistä tulee lihaksista joten niitä on pienennettävä. Dieettini ei sisällä paljon hiilareita? Ruisleipää tai ruispuuroa saatan syödä silloin tällöin. Ja kun näin tiukalla dieetillä on niin hedelmäsokeri ei vaikuta mihinkään. Jostain on pakko saada energiaa ja hedelmät ovat paljon parempi vaihtoehto kuin joku muu energianlähde kuten hiilari.

      Poista
    2. Pakko nyt kommentoida, että hedelmäthän ovat täyttä hiilaria = sokeria. Diettisi on hyvin epäterveellinen ja ei johda hyvään..Liian alas kalorien tiputtaminen vaan stoppaa sun aineenvaihdunnan, hetkellisesti voit toki laihtua. Kuitenkaan et pysty kovin kauaa olemaan kitukaloreilla ja sen jälkeen pienetkin ruokalisäykset kasvattavat sun painoas hurjasti, aineenvaihdunnan hidastumisen takia. Ja luin myös, että pelkäät lihastesi kasvavan, sitä ei tuolla treenilläsi tapahdu. Ei edes vaikka söisit proteiinia enemmän.

      Poista
  8. Mitä sanot näin mallin näkökulmasta mitoista rinta 88cm vyötärö 62cm & lantio 88cm ja pitkähän minä olen n. 160cm..
    Itsekkin olen ollut dietillä ja tiedän ettei se aina ole helppoa, mutta sinnikkyys kyllä palkitaan ! Paljon tsemppiä sun projektille !:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en osaa nähdä millaisissa mitoissa olet sillä on vaikea hahmottaa mittoja niin paljon lyhyemmälle:)

      Poista
  9. paljon sulla on vielä tavoitteena saada painoa pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tavoitteena olisi painaa 64kg niinkuin painoin pari vuotta sitten (en ole kasvanut sen jälkeen)

      Poista
  10. etkkö syö ollenkaan lihaa?? :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en syö:) olen ollut vegetariaani jo kolme vuotta:)

      Poista
  11. Ihanaa, että uskalsit julkaista dieettiä koskevan postauksen. Paljonhan laihdutettavaa ei todellakaan ole ja on mukavaa, että suhtaudut ruokaan myötämielisesti, ja olet löytänyt huomattavasti nälkälakkoa paremman ja kannattavamman vaihtoehdon :). Onko tuona ensimmäisenä päivänä (pelkkiä hedelmiä) millanen olo kropassa? Väsynyt, nälkänen? Tsemppiä hurjasti dieettiin, mutta muista kohtuus :). Mitään luuviuluahan tässä ei tavoitella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hedelmä päivänä on aluksi hieman outo olo sillä maha ei ole tottunut saamaan vain yhden tyyppistä ruokaa. Noin kello neljältä alkaa tuntumaan siltä kuin olisi juonut vain vettä koko päivän kun mahalla ei ole mitään raskasta sulatettavana. Syön yleensä silloin avokadoa. Ratkaisen tämän tunteen yleensä sillä että menen salille sillä silloin ei keskity mahaan enään, ja menen yleensä nukkumaan ajoissa sillä nukkuessa ei tunne mitään. Muuten niin en ole entistä väsyneempi tai mitään muutakaan:)

      Poista
  12. Vau, onnea matkaan!! <3

    VastaaPoista
  13. Älä yritä liikaa, yleensä mallit ovat syntyneet laihoina ja siitä myös saanut töitä, ja se että yrittää laihtua jotta pääsee mallitöihin ei vie kovin pitkälle (omasta kokemuksesta) ja toi sun dieetti näyttää kyllä vähän oudolta, ainakin se että syöt hedelmiä kokonaisen päivän (kai sinä tiedät että niissä on ihan hirveesti sokeria) ja et saa melkein yhtään proteiinia joten sun treenissäs ei oikein ole mitään muuta järkeä jos teet jotain vatsoja, lihaksia yms. No se on sun oma elämä ja tavote, mutta en usko että tossa on kauheesti ideaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lue mun pitkä vastaus anolle tuolla ylempänä joka sanoi samaa ^

      Poista
  14. Joku tuolla ylempänä sanoikin, että sun kroppa on ehkä luonnostaan sen mallinen/rakenteinen, ettei painon pudotus ja kropan muuttaminen "mallinmittoihin" ole ehkä ihan yksinkertaista... Olet jo muutenkin varsin hoikka (en sanoisi että olet normaalipainoinen, niin kun itse sanoit, vaan hoikka), joten tosta ei ole helppoa paljoa pudottaa ja esim. 4 cm lantiosta kuulostaa kyllä aika paljolta. Miten aiot sitten pysyä mitoissa, jos ne saavutat? Joudut elämään sit jatkossakin tosi vähällä ruoalla... Sun kroppa näyttää nyt urheilullisen hoikalta, mutta sehän ei taida olla se mitä mallilta haetaan, vaan ennemmin mallia luuviulu :( ?

    VastaaPoista
  15. Onnea! Mitä mieltä näistä mitoista 72-55-83 , onko liian epäsopusuhtanen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuulostaa todella pieneltä mutta riippuu tietty pituudestasi

      Poista
  16. Workout osiosta ois ollu kiva kuulla enemmän! :) Muista kuitenkin, että kuten pari anoa yllä sanoi niin lihaksia on suht turhaa treenata miinuskaloreilla, sillä ne eivät kasva miinuksilla mentäessä! Sun proteiinit on myös tosi alhaalla, jolloin kroppa joutuu käyttämään sun lihakset ruuaksi varsinkin yöllä jos et syö "yöproteiinia" esim rahkaa iltapalaksi. Näin sun kropasta tulee ns. Skinny fat, koska kaikki lihas lähtee, mutta rasva ei palakkaan yhtä nopeasti :/ mieti kahdesti onko toi fiksu dieetti. Sillä heti kun alat syödä normaalisti kroppasi palautuu "normaaliin tilaan" ja paino palaa takaisin. Tärkeintä olis syödä hyvillä makroilla tarpeeksi kaikkea ja vain max 500 kalorivajeella jos et tahdo olla läskilaiha :D suosittelisin myös max kahta hedelmää päivässä, niissä kuitenkin on sitä sokeria vaikka se ei ole sitä kaikista epäterveellisintä. Hedelmät pois ja prodea tilalle niin hyvä tulee :) lisäksi hiilarit aiheuttaa turvotusta! Tsemppiä sulle Linda, tää blogi on mun lemppari ja toivon ettet vedä itseäsi piippuun laihduttamisella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos tosi paljon vinkeistä! Voin soveltaa niitä dieettiin. Tarkoituksena on kuitenkin että en saa yhtään lisää proteiinia sillä lihakseni ovat jo liian isot mallille. Sen takia en halua syödä niin paljon proteiina koska kun ratsastan ja käyn salilla niin paljon niin pelkään että lihakset kasvavat..:/

      Poista
  17. Miten oot saanu ton --LINDA EKROTH-- esittely tekstin otsikon. Voitko laittaa sen koodin tähän. Ton siis mikä on sun kuvan alla.

    Millä ohjelmalla oot muuten tehny banneris?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muokkasin sen pixlr.com issa:) samoin tein bannerin sillä ohjelmalla!

      Poista