""

lauantai 24. toukokuuta 2014

INGLOT MAKEUP TUTORIAL

INGLOT3INGLOT4INGLOT5INGLOT6
Kävin pari päivää sitten ostamassa perus smokey eye luomivärejä INGLOTista. Kolmen luomiväri laatan hinnaksi tuli kotelon kanssa 33 e. Halusin laittaa tuotteen heti testiin joten päätin kokeilla niitä ensimmäisen kerran videolla. Olen kyllä tyytyväinen ostokseeni! Mitä te pidätte?

Hei! Ärsyttää kun en ole päässyt postailemaan koska mun koneen kovalevy on ollut täynnä, joten en ole voinut ladata mitään kuvia tänne. Tänään olen iskän kanssa tunti tolkulla yrittänyt siirtää kuvia ulkoiselle kovalevylle mutta se osoittautuikin vaikeammaksi kuin luulimme. Nyt olen valvonut koko yön jotta saisin postauksen valmiiksi ennenkuin lähden Pariisiin. Huomenna (tai oikeastaan tänään) minulla on sovittu brunssi aamuksi, sitten täytyy aloittaa pakkaaminen ja käydä vielä salilla sekä tallilla! En siis ehdi enään silloin istuskella koneen ääressä. Jännittää ihan hirveesti sillä tapaan agentit muutamassa päivässä!! En usko tätä vieläkään oikein todeksi siksi en ole myöskään pakannut mitään vielä tai valmistautunut henkisesti. En edes tiedä vielä mitä ottaisin mukaan. Paljon vaatteita tarvitsee viideksi päiväksi? En myöskään tiedä millainen mahdollisuus meillä on käyhdä shoppailemassa, illallisilla tai jotain muuta vapaa-ajan viettoa. Olenk kuitenkin todella innoissani sillä Pariisi on upea kaupunki ja nyt kun olen varustautunut kameralla niin tulen varmasti taas saamaan läppärin kovalevyn täyteen reissuni jälkeen hahah :D Ajattelin tehdä videon reissulta sillä musta tuntuu että tuollaisessa tilaisuudessa on helpompi kuvata videota kuin ottaa kuvia kun sisätiloissa joutuu aika paljon säätelemään asetusten kanssa. Otan toki myös kuvia mutta saa nähdä miten paljon jaksan panostaa, haluan kuitenkin nauttia lomasta myös enkä vain katsoa kaupunkia koko ajan linssin läpi. Mutta se jää nähtäväksi. Toivottakaa mulle onnea matkaan, sitä tarvitaan!

4 kommenttia:

  1. Oi, paljon tsemppiä Pariisiin, you go girl! :)

    VastaaPoista
  2. Wau Linda! Hyvin toteutettu video :) Vitsi sun silmät on niin kauniit ja sun kulmakarvat on ihanan tuuheat!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä Pariisiin!<3 Tuli tässä mieleen, että vieläkö teet Clamosille mallin hommia? Näyt vielä netissä heidän sivuillaan ja kuviakin on näköjään päivitelty?

    VastaaPoista