""

torstai 1. marraskuuta 2012

Good old friend

winter9winter5winter6winter10winter15
















 

















takki Zara// farkut Levi's// laukku muotimessuilta// kauluspaita ONLY// sormukset GT ja muotimessuilta// saappaat?// ristikorvakoru GT

Iltaa rakkaat lukijat! Tässä teille nyt vähän tiistain asukuvia sekä kuulumisia.
Tiistaina töiden jälkeen tapasin Emilian kampissa. Hän on vanha ystäväni jonka kanssa en ole viettänyt aikaa miljoonaan vuoteen! Viime vuonna hän oli samassa yläasteessa kanssani mutta kun lukio kutsui tiet erkanivat hieman. Nyt päätettiin kuitenkin lähteä yhdessä ''kahvikupposelle'' vaihtamaan vähän kuulumisia. Paljon oli ehtinyt tapahtua kesän ja alkusyksyn aikana joten juttua riitti. Käytiin ensin Coffee Housessa lounaalla. Syötiin, juotiin ja rupateltiin tosi pitkään. Kun pimeä alkoi jo tulla lähdettiin nopeasti kuvailemaan asukuvia ennenkuin ilta ehtisi laskeutua kaupungin ylle.

Että nykyän tulee nopeasti pimeetä! Kuuden aikoihin ulkona on kuin keskiyöllä... masentavaa. Kun oltiin kidutettu tarpeeksi itseämme seisomalla jääkylmässä noin tunnin ilman kunnon ulkovarusteita mentiin lähimpään kauppaan lämmittelemään. Kierreltiin vähän siltä varalta että löytäisimme jotain ostamisen arvoista mutta turhaan. Miten mulla on nykyään niin vaikea ostaa mitään? Jotenkin tuntuu että en ole vieläkään löytänyt sitä tiettyä tyyliä minkä mukaan haluaisin pukeutua nyt kun alkaa olee jo aika kylmä. En tiedä ollenkaan minkälaisen talvitakin ja kengät ostaisin jotka olisivat lämpimät mutta sopisivat tyyliini. Nykyiset ovat nimittäin hieman liian hienostuneet tyyliini koska rakastan esim bootsejani mutta en voisi käyttää niitä nykyisen takkini kanssa. Tai mun silmään se ei näytä oikein hyvältä. Meen varmaankin stalkkaa lempiblogejani jospa saisin sieltä hieman inspiraatiota talven pukeutumiseen. No mutta kuitenkin. Illalla menin kotiin tekemään hyvää ruokaa perheelleni, katsoin TV:tä ja kappas, nukahdin sohvalle, taas. Aamulla sitten kiva herätä meikit ihan levinneinä, jalat lattialla ja naama sohvatyynyllä.. haha! Huomaa että työelämä on rankkaa, tai sitten ei. En millään haluaisi palata kouluun maanantaina! Siellä hukun läksyihin ja masennun päivä päivältä enemmän. Kai sekin on vain sitten kestettävä.

18 kommenttia:

  1. oot toosi kaunis ja sulla on ihania vaatteita ja ihana blogi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! Oon nimittäin nyt viimeaikoina ollu just aika epävarma tän kaa nii tosi piristävii tämmöset kommentit<3

      Poista
  2. mistä toi takki on?

    VastaaPoista
  3. Ihana ilme tossa neljännessä kuvassa :))
    Muutenki kauniita kuvia :))
    http://cairni.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hahaa:D halusin kokeilla jotain vähän erillaista kun en aina jaksa samoja pose ilmeitä:) ja kiitoos!

      Poista
  4. sun blogi on iha huippu, en malta oottaa että aina kirjotat ! oot tosi kauniskin, minkä ikänen nyt niikun oot ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi kui ihanaa kuulla!:) täytin elokuussa 15:)

      Poista
  5. Upeita kuvia Linda!!:-)

    yasunblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Vou oot toosi kaunis! Ihailen ihan sikana sun tyyliä..:)

    http://avayi.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. hei millon toi paita on ostettuuuu! (:

    VastaaPoista
  8. Ihana tuo valkoinen paita! :)

    http://enninkengissa.blogspot.fi/

    VastaaPoista