""

perjantai 14. joulukuuta 2012

Makeup Tutorial!



Tässä nyt vihdoinkin tämä lupaamani meikkivideo! Ja tiedän, sanon alussa hyvää itsenäisyyspäivää koska tein tämän itsenäisyyspäivänä ja luulin saavani sen julkaistua silloin mutta sitten tuli vähän mutkia matkaan. Ensinnäkin Windowsin movie makeri lakkas toimimasta kun olin melkein valmis ja joudun aloittamaan alusta koska en ollut muistanut tehdä välitallennusta. Sitten youtube ei suostunut julkaista videota koska se oli väärässä muodossa tai jotain. Sitten kun vihdoinkin sain sen julkaistua youtubeen se estettiin melkein kaikista maista paitsi neljästä (myös suomesta) koska minulla ei ole tekijänoikeuksia biiseihin jotka soivat tasustalla. Lopulta keksin käyttää Vimeota jonka kautta sain tämän vihdoinkin toimimaan! Toivottavasti tämä on kaiken tämän säädön arvoinen...

Haluan vielä sanoa että pahoittelen jos höpisen alussa liikaa ja jos toistan itseäni, olin leikannut videon tosi hyvin ekalla kerralla ja siinä meni tosi pitkään. Mutta kun video poistui en jaksanut enään tehdä samaa työtä uudestaan joten voi olla että sanon samoja asioita useesti ja muutenkin puhun ihan turhia mutta kelatkaa vaikka sen yli jos teitä ärsyttää:)

10 kommenttia:

  1. Kivan simppeli meikki :) sulla on nätit huulet ja suloset hampaat :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti:) ja hyi mä vihaan mun hampaita! haluisin suorat ja hienot hampaat mut en rautoja :/

      Poista
  2. miten saat kasvosi ihan puhtaaksi ja finnittömäksi?!?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sitä on monet kyllä ihmetelleet, minä myös! Koska en tee niille yhtään mitään! Pesen meikit pois vedellä, en käytä mitään ihonhoitotuotteita, teen kaiken sen mitä ei saisi tehdä..(esim urheilen kun on iholla meikkiä, nukun välillä meikit päällä jne) Saan kai kiittää vanhempia ihon laadustani:)

      Poista
    2. Kyllä sitä täytyy vaikka ei olisi finnejä! Aina täytyis ihan meikinputsarilla ottaa kaikki meikit pois ja käyttää ainakin kosteusrasvaa, koska tuon tyyppinen iho rypistyy nuorempana (joka ei ole hyvä juttu sun malliuran kannalta vai?)

      Poista
  3. ja hadde kela gö en likadan men nu gö ja int haha :D helt jätte bra postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nå herreguud visst få du gö!! Siis nää man hadde baa toivo dehä så kela ja gö de nä ja int hadde nå bättre o göö:D mn göö fö vi ha ju int helt samma produktää o sådää:)

      Poista
  4. Hei, pääsitkö mukaan siihen Model Huntin finaaliin? :)

    VastaaPoista
  5. millä teit tän videon? :) tosi kiva ajatus!

    VastaaPoista