""

tiistai 13. elokuuta 2013

b9b17b10b20.jpgb18b11.jpgb19b16
Tässä eilisen asukuvia. Ostin jonkin aikaa sitten uuden Chanelin huulipunan jota minulla on huulillani kuvissa. Olin etsinyt persikan väristä huulipunaa tosi kauan ja nyt löysin vihdoinkin juuri oikean värisen. Viimeisessä kuvassa näette huulipunan nimen ja numeron. Nämä asukuvat ovat otettu uudella järkkärilläni, ja minusta laadussa huomaa eron kyllä heti! Uudella kameralla on niin paljon kivempi kuvata kaikkea, ja olen vihdoinkin saanut kunnolla inspiraatiota blogin kirjoittamiseen. Tulen muuttamaan ulkomuotoa blogille ja blogistani tulee entistä enemmän ''muotipainotteinen''. Eli en tule kirjoittamaan enään mitään normi postauksia joissa kerron mitä olen tehnyt tänään, koska musta tuntuu et ketään ei juurikan kiinnosta se milloin olen herännyt, miten koulupäivä on mennyt ja missä kävin syömässä... Tottakai kirjoitan aina jos on jotain kerrottavaa arkielämästäni, jos käyn matkoilla, tapahtumissa tai jotain muuta. Mutta toivoisin että kertoisitte vähän teidänkin toiveita millaisia postauksia haluaisitte lukea jatkossa. Myös blogin ulkomuotoon liittyviä parantamisehdotuksia otan mielelläni vastaan.

Ajattelin kertoa nyt nopeesti perus kuulumisia alkusyksyltä. Eli olen ehtinyt blogitauon aikana esimerkiksi juhlia 16v synttäreitäni. Loppukesä meni pitkälti kavereiden kanssa ulkona ja aurinkoa ottaen. Olen tehnyt paljon kesätöitä lapsenvahtina ja sillä palkalla on tultu shoppailtua paljon uutta ihanaa joista saatte kuvia myöhemmin. Mulla alko tänään koulu ja mä oon Brändö Gymnasium nimisessä ruotsinkielisessä lukiossa. Eka koulupäivä meni hyvin vaikka tuntuu että en ymmärrä vielä mitään mistään lukkareista, kursseista, jaksoista jne... Mutta kai ne ajan myötä selviää. Tulen lähtemään torstaina leirikouluun jolloin pääsen tutustumaan paremmin kaikkiin uusiin ihmisiin ja sen kautta oppimaan lisää koulun systeemeistä jne. Mua stressaa nyt jo tää vuos koska pelkään että en pysy mukana, ja niin kokeisiin lukemisesta tulee tosi hankalaa enkä tule pärjäämään ollenkaan. Huomenna alkaa jo oikeat tunnit, ja eiköhän mulla ole ekana matikkaa. No mutta ei siinä muu auta kuin miettiä että jokainen kulunut päivä on taas lähempänä seuraavaa kesälomaa :D Hyvää kouluviikkoa kaikille, instagramissa tiheempää päivitystä joten muistakaa follaa myös siellä  @lindaekroth

23 kommenttia:

  1. Aivan ihana hame? Mistä olet löytänyt?
    Sulla on kyl silmää vaatteille! Pukeudut tosi ihanasti♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon! se on River Islandista Lontoosta :)

      Poista
  2. Oot kyllä upee! Ja ihana asu:-)

    VastaaPoista
  3. Täydellinen hame ja upea sinä! asukuvat, varsinki sun on niin parhautta :-) keep going!

    VastaaPoista
  4. Ehkä on vaan parempi että jätät tulevaisuudessa kirjottamatta kuulumisia/pidempiä tekstejä, silloin harvoin kun tätä blogia eksyn lukemaan niin silmät itkee verta kun teksti on niin huonosti kirjotettu ja täynnä virheitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikös Linda ollutkin suomenruotsalainen? ei siis ihme jos tekstissä on virheitä, ei ole niin kamalaa.

      Poista
    2. joo tiedän... en osaa kirjoittaa suomea ihan oikeaoppisesti. Ja joo olen suomenruotsalainen :D

      Poista
  5. Sun blogi on todella hyvä ja ihanaa jos rupeat postailemaan vähän useammin! Toivoisin enemmän postauksia malli juttuihin liittyen ja jotain kokemuksia esim. toimistoistasi ja ehkäpä myös siitä miten sinut otettiin vastaan FMAalla ja paparazzilla. :) Tsemppiä koulun käyntiin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon! ja en ole paparazzin listoilla! Olin heidän follow-up listoilla mutta en koskaan mennyt seuraavaan tapaamiseen koska en halunnut mennä sinne ennenkuin olen mallinmitoissa. Otan heihin yhteyttä uudestaan ensivuonna jos oikeasti haluan sinne. Ja FMAlle pääsin muotimessujen kautta kun he bongasivat minut. Siitä sitten kaikki alkoi:)

      Poista
  6. Aivan ihania kuvia :) Kaunis muokkaus :)

    VastaaPoista
  7. Sä vaan osaat tän homman niin hyvin :D Mahtava blogi!

    VastaaPoista
  8. Ei kannata stressata liikaa koulunkäyntiä. Aluks tuntuu tosi vaikeelta, kun ei oikein saa vielä mistään selvää ja kaikki on uutta, mut ne oppii lopulta tosi nopeesti. Ja koeviikotki tuntuu aluks ihan hirveiltä, mut sit kun oot oppinu omat tapas lukea niihi, nii loppujen lopuks se ei ole ollenkaan nii vaikeaa. Tsemppiä vaan kouluun ja mallihommii ja elämään yleinsäki.. Tv: lukion kakkoselle juuri mennyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon tsempistä! yritän kyllä parhaani ja uskon pärjäävän kohtuullisesti:D onnee sullekin tälle lukuvuodelle!

      Poista
  9. aivan huippuja kuvia! Millä ohjelmalla muokkaat sun kuvia? :)

    VastaaPoista