Huomenta! Ajattelin julkaista yhden sneak peak kuvan kuvauksesta jossa olin viikonloppuna. Me kuvattiin kolme eri lookkia joista kuvassa näkyvä oli viimeinen. Kuvauspäivä oli todella rankka sillä heräsin kolmatta päivää putkeen puoli kuudelta ja olin jo seitsemältä meikissä. Mut meikkasi Susu Holm joka teki aivan äärettömän tarkkaa ja hyvää työtä. Olin todella tyytyväinen lookkiin! Me kuvattiin ensimmäinen lookki Säätytalon rappusilla. Mulla oli päällä musta mekko pitkällä laahuksella. Meillä kävi sikäli huono tuuri sään kanssa sillä toiveena olisi ollut auringonpaistetta, mutta saimme tyytyä sateeseen ja kylmään ilmaan... Toinen lookki kuvattiin tuomionkirkon takana. Silloin mulla oli retro henkinen lookki. Punaiset todella lyhyet shortsit jotka muistuttivat bodyn alaosaa, valkoinen kireä t-paita ja neliskulmaiset valkoiset aaurinkolasit. En voi sanoa että mulla olisi ollut mitenkään liian lämmin tuossa asussa hahah, mutta kuvat onnistuivat niin hyvin että se oli kyllä sen arvoista. Viimeinen lookki kuvattiin ravintola Kapellissa. Satuttiin tulemaan kuvauspaikalle juuri lounasaikaan joten ravintola oli täynnä ihmisiä. Vaikka olen tottunut kuvaamaan blogikuvia julkisilla paikoilla niin siinä vaiheessa kun kokonainen ravintola alkaa tuijottamaan, räpsimään kuvia, kyselemään kuvaajalta mihin tarkoitukseen hän kuvaa, niin siinävaiheessa alkaa olemaan jo vähän haasteellista pystyä keskittymään pitämään todella totinen ilme! Vaikka alku tuntui hieman epämukavalta niin unohdin nopeasti tilanteen ja pystyn keskittymään siihen mihin minun pitikin. Oli todella hyvää harjoitusta sillä yleensä kuvauksissa on paljon assareita ja muita ihmisiä jotka seuraavat kuvauksia vierestä. Päivän päätteeksi vaihdoimme käyntikortteja sillä tulemme tekemään yhteistyötä jatkossakin! Sara oli kyllä aivan mahtava, samoin hänen assarinsa Alegre Priscik joka myös otti paljon behind the scenes kuvia sun muuta. Laitan lisää kuvia kuvauksesta tänne kun saan niitä.
tiistai 8. huhtikuuta 2014
SNEAK PEEK - SARA KONEN PHOTOGRAPHY

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Se kirjotetaan sneak peek :-)
VastaaPoistaeikä haha oon aina luullu et se kirjotetaan noi :DD korjasin sen nyt
PoistaHei wau mikä kuva! Näytät ihan eriltä, oot todella muuntautumiskykyinen kyllä :)
VastaaPoistaAnni
kiitos ihan tosi paljon!!
PoistaVoi järkytys kuinka upea olet! Susta vielä kuullaan maailmallakin! :)
VastaaPoistahaha kiitos, toivotaan näin ;)
PoistaTää on must aivan upea kuva! Paras mallikuva mitä oon susta koskaan nähnyt! Jatka samaan malliin, ja vielä paremmin :)
VastaaPoistakiitos!! Ja olen samaa mieltä! Mun edelliset kuvaukset eivät ole olleet niin ammattimaisia...
PoistaTuleeks nää johkin lehteen?
VastaaPoistaei tuu, ihan vain omaan käyttöön ja kuvaajan portfolioon :)
Poista